Pidämme arvossa ihmisiä ja työuria

Hyvä kasvuympäristö

Yli 43 000 ammattilaista ympäri maailmaa tukee taidoillaan, kokemuksellaan ja visiollaan Fresenius Kabin missiota muovata terveydenhuollon tulevaisuutta. Olemme ylpeitä tiiviistä suhteista työntekijöihin ja liikekumppaneihin ja pyrimme luomaan olosuhteet, joissa kaikki pääsevät tekemään parhaansa. Erinomaiset työtilaisuudet ovat yhteisen kasvun ja menestymisen perusta. Meillä on oikea työpaikka niin opiskelijoille ja vastavalmistuneille kuin oman alansa konkareille.

young professional


Valitse uusi suunta

Monipuoliset toimialat

Työskentely Fresenius Kabilla tuo uusia haasteita ja monipuolista työtä. Toimimme ympäri maailmaa monilla eri aloilla, joissa vaadittu asiantuntemus, tehtävät ja vastuut vaihtelevat. Samoin painopisteet ja työtehtävien vaatimukset, mutta joka toimialalla on lukuisia tilaisuuksia liittyä dynaamiseen tiimiin, joka on omistautunut varmistamaan työntekijöiden menestyksen ja on missiomme mukaisesti ”sitoutunut elämään”. 


Infuusio: elämää pelastavat lääkkeet päivittäisessä sairaalahoidossa

Tehokasta hoitoa Fresenius Kabin kattavalla valikoimalla laadukkaita infuusiotuotteita anestesiaan, onkologiaan, infektioiden hoitoon ja tehohoitoon.

Kliininen ravitsemus: terveys lähtee ravinnosta

Tutustu Fresenius Kabin erikoistuneisiin kliinisiin ravitsemusliuoksiin. Lue lisää tuotteistamme, kuten parenteraalisesta ja enteraalisesta ravitsemuksesta ja ketoanalogeista.

Lääketieteellistä teknologiaa hyödynnetään ravitsemuksessa, infuusiossa, soluhoidoissa ja veren keräämisessä

Tutustu Fresenius Kabin edistyneisiin lääketieteellisiin teknologioihin, joita käytetään ravitsemuksessa, anestesian seurannassa, soluhoidoissa, verenluovutuksessa ja turvallisessa hoidossa.

Biofarmasian ratkaisuja autoimmuunisairauksiin ja syöpään

Fresenius Kabilla on edullisia, laadukkaita, tehokkaita ja turvallisia biologisia lääkkeitä potilaille, joilla on autoimmuunisairaus tai syöpä. Lue lisää Fresenius Kabista!

Ota tulevaisuus omiin käsiisi

Mitä Fresenius Kabi tarjoaa?

Olemme nykyaikainen työnantaja ja kannustamme sisäistä kehitystä erilaisilla ohjelmilla ja aloitteilla, jotka lisäävät osaamista ja edistävät työuria. Meillä on houkuttava työekosysteemi, jossa työntekijöitä autetaan löytämään oma täydellinen paikkansa. Kiinnostavien työtehtävien laajasta valikoimasta löytyy jotakin jokaiselle urapolulle, ja otamme mielellämme palvelukseen niin opiskelijoita kuin kokeneita ammattilaisia.

Oletko erittäin motivoitunut, valmis tarttumaan haasteisiin ja ottamaan palkitsevaa vastuuta eri työtehtävistä? Me Fresenius Kabilla tuemme työntekijöiden kasvua ja työyhteisön hyvinvointia.

Globaali asemamme suo tilaisuuksia kansainväliseen vaihtoon ja verkostoitumiseen asiakkaiden ja kollegojen kanssa. Joka toimintamaassa on omat työolosuhteet ja säädökset, mutta olemme sitoutuneet auttamaan jokaista tekemään parhaansa.

Jos olet avoin uusille haasteille poikkeuksellisen kiinnostavassa ympäristössä ja haluat sitoutua elämään, ota yhteyttä asiakaspalvelu@fresenius-kabi.com.